Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Muutoksia Venlassa vuonna 2020

Venlan vuoden 2020 ohjeet ovat valmistuneet ja löytyvät Venlasta kohdasta "Ohjeet". Päivitetyt ohjeet ovat Syöttöohje vuonna 2020, Venlan laskemat tunnusluvut, Vesihuollon tila-raportti ja Vesihuoltomaksut. Vuodelle 2020 Venlaan on lisätty erillisraportti ”Puuttuvat perustiedot”, jonka avulla voi tarkistaa mitkä perustiedot ovat vielä syöttämättä. Raportti ilmoittaa puuttuvien perustietojen nimet ja kumpaan järjestelmään (SYKEn Veetiin vai VVY:n Venlaan) tieto olisi pitänyt syöttää.

Vuonna 2020 Venlan tunnuslukujen 2101 ja 2115 laskentakaavoja on muutettu.

10.1.2020

Venlan vuoden 2020 ohjeet ovat valmistuneet ja löytyvät Venlasta kohdasta "Ohjeet". Päivitetyt ohjeet ovat

  • Syöttöohje vuonna 2020,
  • Venlan laskemat tunnusluvut,
  • Vesihuollon tila-raportti ja Vesihuoltomaksut.

 

Venlaan on myös vuodelle 2020 lisätty erillisraportti ”Puuttuvat perustiedot”, jonka avulla voi tarkistaa mitkä perustiedot ovat vielä syöttämättä. Raportti ilmoittaa puuttuvien perustietojen nimet ja kumpaan järjestelmään (SYKEn Veetiin vai VVY:n Venlaan) tieto olisi pitänyt syöttää. Lisäksi vuonna 2020 Venlan tunnuslukujen 2101 ja 2115 laskentakaavoja on muutettu.

 

Lisätietoa on lähetetty VVY:n jäsenille sähköpostilla seka Venlaan vesihuoltolaitosten pääkäyttäjille.

Avainsanat:

Lisää aiheesta

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunnan rahoituspäätökset huhtikuussa 2026

23.4.2026
Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta kokoontui 21.4.2026. Toimikunta myönsi rahoitusta neljälle yleisen haun hankkeelle ja viidelle kärkihankkeelle.
vesihuolto laajasti viestintä

Uutiskirjeemme ilmestyi 22.4.2026

22.4.2026
Tässä uutiskirjeessä muistutamme Venlan ja Veetin raportoinnin tärkeistä määräajoista keväällä 2026. Esittelemme ajankohtaisia tuloksia jätevedenpuhdistamoiden energiatehokkuuden ja omavaraisuuden kehittämisestä. Vesihuolto 2026 -päivät kokoavat lähes 900 osallistujaa Lahteen toukokuussa, ja samalla juhlimme yhdistyksemme 70-vuotista taivalta.
jäsenyys, yhdistystoiminta

Suomen Vesilaitosyhdistys ry:n vuosikokous 2026

21.4.2026
Suomen Vesilaitosyhdistys ry:n vuosikokous 2026 järjestetään torstaina 23.4. klo 13. Kokouspaikkana Scandic Grand Central Helsinki, Vilhonkatu 13, 00100 Helsinki.
kehittämisrahasto koulutus & tapahtuma varautuminen

Vesihuollon fyysisen turvallisuuden suositusmatriisi

21.4.2026
Vesihuoltolaitosten yhteishankkeessa (VESFY) kehitetään vesihuollon kohteiden yleinen fyysisen turvallisuuden suositusmatriisi. Julkaistavat aineistot ja hankkeen aikana muodostuneet kokemukset esitellään toukokuussa Vesihuolto 2026 -päivillä sekä elokuussa pidettävässä hankkeen päätöswebinaarissa. Hankkeella on Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston rahoitusta.
koulutus & tapahtuma talousvesi

Varmista paikkasi Pohjoismaisessa juomavesikonferenssissa NORDIWA 2026

21.4.2026
Ilmoittautuminen konferenssiin on nyt avoinna. Tapahtuma järjestetään Tukholmassa 16.–18.9.2026.
vesihuolto laajasti

Muutoksia Venlassa vuonna 2026 (raportointivuosi 2025, vesihuoltomaksut raportointivuosi 2026)

21.4.2026
Muistathan, että raportoitavat tiedot tulee syöttää sekä Veetin että Venlan osalta 30.4.2026 mennessä (poikkeuksena tilinpäätöksen vahvistamisesta riippuvat tiedot toimitetaan Veetiin, kun tilinpäätös on vahvistettu).