Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Vesihuolto ja sähkökatkot

Puhtaan talousveden toimitus ja jätevesien asianmukainen käsittely ovat välttämättömyyspalveluja, jotka turvaavat terveyttämme ja ehkäisevät ympäristöhaittoja. Vesihuoltoa tarvitaan aina ja vesihuoltolaitokset ovat varautuneet turvaamaan vesihuoltopalveluja myös sähkökatkotilanteessa. Etenkin pitkät sähkökatkot voivat kuitenkin aiheuttaa häiriöitä myös vesihuoltopalveluun. Sivulle on päivitetty ruotsinkielinen aineisto jäsenlaitosten tiedottamisen avuksi.

28.11.2022

Puhtaan hanaveden toimituksessa sähköä tarvitaan raakavedenoton pumppauksissa, vedenkäsittelyprosesseissa ja veden pumppaamisessa vesijohtoverkostossa vedenkäyttäjille.

Jätevesi valuu yleensä painovoiman avulla kiinteistöstä viemäriin ja viettoviemäreissä, mutta jäteveden siirtoon viemäriverkostossa jätevedenpuhdistamolle tarvitaan lisäksi pumppuja. Sähköä kuluu myös tehokkaaseen jäteveden ja jätevesilietteen käsittelyyn.

Miten sähkökatkot vaikuttavat vesihuoltoon?

Ensi talvella mahdollisen sähköpulatilanteen kiertävien lyhyiden sähkökatkojen aikana monien vesihuoltopalvelu toimii normaalisti. Etenkin pitkät sähkökatkot voivat kuitenkin aiheuttaa häiriöitä myös vesihuoltopalveluun.

Talousveden käsittely jatkuu tyypillisesti varavoiman avulla tai vedenkäsittely ja -tuotanto voidaan keskeyttää lyhyen sähkökatkon ajaksi. Vesisäiliöt turvaavat veden toimitusta, vaikka sitä ei jatkuvasti tuotettaisi. Hanaveden tulo jatkuu yleensä lyhyen (2 tunnin) sähkökatkon ajan, sillä usein vesi tulee painovoimaisesti vesitornista tai veden pumppaus vesijohtoverkostossa on varmistettu varavoimalla. Sähkökatkon aikana vettä tulee alueella, jolle vesitornin vesi ja tornin korkeusaseman vedelle antama paine riittävät tai jolle vesi saadaan pumpattua varavoimakoneiden avulla. Muualla veden tulo katkeaa heti sähkökatkon alkaessa.

Sähkökatko ei vaikuta hanaveden laatuun ja vesijohtovettä on turvallista juoda sähkökatkon aikanakin. Mikäli vedessä on tavallisesta poikkeavaa väriä, se johtuu yleensä verkostossa tapahtuneiden virtaamamuutosten irrottamista sakoista. Ongelma poistuu juoksuttamalla vettä, kunnes sen laatu on normaali.  Vesihuoltolaitos ja kunnan terveydensuojeluviranomainen tiedottavat tarvittaessa talousveden laatuun liittyvistä asioista.

Jätevedet valuvat yleensä kiinteistöltä painovoimaisesti viemäriverkostoon ja viettoviemäreissä, mutta maastonmuotojen mukaan jätevettä joudutaan myös pumppaamaan viemäriverkostossa. Yhden vesihuoltolaitoksen viemäriverkostossa voi olla kymmeniä tai satoja jätevedenpumppaamoja. Jos jätevedenpumppaamot eivät toimi, viemäriverkoston varastokapasiteetti voi paikoin ylittyä nopeastikin ja jätevettä joudutaan ohjaamaan ylivuotoina ojiin, puroihin ja vesistöihin sähkökatkon seurauksena. Sen lisäksi jätevedenkäsittelyn biologisten ja kemiallisten prosessien puhdistusteho heikkenee ja purkuvesistöön päätyy heikommin puhdistettua jätevettä, ellei puhdistamolla ole sähköjä.

Miten vesihuoltolaitokset ovat varautuneet sähkökatkoihin?

Vesihuoltolaitokset ovat varautuneet sähkökatkoihin ja usein vesihuoltopalvelu jatkuu lyhyen sähkökatkon ajan lähes häiriöttä. Vedenkäsittelyssä ja talousveden pumppauksessa on usein käytössä varavoimaa, jonka avulla talousveden toimitusta on varmistettu myös sähkökatkon ajan. Merkittävimmillä jätevedenpumppaamoilla on mahdollisuus käyttää varavoimaa, mutta pumppaamoiden suuren määrän vuoksi suurinta osaa ei ole voitu varustaa varavoimakoneilla. Jäteveden pumppauksen toimimattomuus johtaa nopeasti jätevesien ylivuotoihin tulvivasta viemäriverkostosta. Ylivuodot pyritään toteuttamaan suunnitellusti siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ihmisille ja ympäristölle. Jätevedenpuhdistamoilla ei tyypillisesti ole käytössä varavoimaa puhdistusprosessien vaatiman suuren energiantarpeen vuoksi.

 

Lue täältä miten jokainen voi varautua ja vähentää sähkökatkojen aiheuttamia häiriöitä vesihuollossa(linkki toiseen uutiseen).

VVY:n  jäsenet voivat hyödyntää viestinnässä oheisen Word-tiedoston tekstiä: Elavbrotten inverkar även på vattentjänster, word

 

Avainsanat:

Lisää aiheesta

julkaisut varautuminen vesihuolto laajasti

WHO julkaisi Ukrainan oppien pohjalta vesihuollolle tarkistuslistat varautumiseen

2.12.2025
Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeistus on laadittu Ukrainan sodan oppien pohjalta ja ottaa huomioon sotilaallisen voimankäytön tilanteessa tarvittavat toimenpiteet. Ohje perustuu yleisiin häiriötilannetoiminnan periaatteisiin, joten se soveltuu myös muihin häiriötilanteisiin. Materiaalia voi kuitenkin olla tarpeen mukauttaa paikalliseen toimintaympäristöön ja vesihuoltojärjestelmään soveltuvaksi.
verkosto ja pumppaamot viestintä

Kinkkurasvan paikka ei ole viemärissä

2.12.2025
Joulun lähestyessä vesihuoltolaitos voi viestinnässään muistuttaa, että ruokien paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin eikä wc-pönttöön. Jähmettyessään rasva voi tukkia putkistot ja aiheuttaa laajoja ja kalliita vahinkoja. Katso miten Haminan Vesi, Porin Vesi, Kuopion Vesi ja Oulun Vesi viestivät aiheesta viestivät aiheesta viime joulun aikaan.

Vuoden 2026 ammattiryhmätapahtumat

1.12.2025
Laita kalenteriisi ensi vuoden ammattiryhmätapahtumien ajankohdat. Tarkemmat tiedot kustakin tapahtumasta päivitetään tapahtumakalenteriin lähempänä varsinaista ajankohtaa. Kerro myös ideasi ja toiveesi tulevien tapahtumien sisältöihin liittyen.
vesihuolto laajasti

Seudullisuus turvaa vesihuoltopalvelut

28.11.2025
Heinolan kaupungin vesihuoltopalvelut ulkoistettiin tämän vuoden alussa Lahti Aqualle. Mallissa yhdistyvät henkilöstön monikäyttöisyys, liikkuvuus, päivystyksen turvaaminen sekä monialainen osaaminen.
viestintä jäsenten uutisia

Asiakasta hyödyttävä viesti: kerro vesimittarien jäätymisvaarasta ajoissa

26.11.2025
Kannustamme jäsenlaitoksia muistuttamaan asiakkaita vesimittarien jäätymisvaarasta – ennakoiva viestintä on tärkeä osa hyvää asiakasvuorovaikutusta. Talven pakkaset voivat aiheuttaa vesimittareiden jäätymistä ja pahimmillaan johtaa kalliisiin vesivahinkoihin. Oikea-aikainen muistutus auttaa asiakkaita toimimaan ajoissa ja ehkäisemään vahinkoja. Samalla vesihuoltolaitos osoittaa huolehtivansa asiakkaiden arjen sujuvuudesta ja vahvistaa positiivista palvelukokemusta.
pohjavesi jäsenten uutisia

Kalliopohjavesi voi täydentää Mikkelin vedenhankintaa tulevaisuudessa

25.11.2025
Geologian tutkimuskeskus (GTK) kertoo tiedotteessaan, että se on aloittanut pohjavesitutkimukset Mikkelin alueella. Tutkimuksilla selvitetään, voidaanko kaupungin vedenhankintaa kehittää hyödyntäen vähemmän tunnettuja kalliopohjavesiä. Tavoitteena on turvata tulevaisuuden vedenhankintaa ja parantaa vedenhankinnan huoltovarmuutta