Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Toiminnan merkityksellisyys on tunnistettu yhteiskunnassa -webinaarin tallenne katsottavissa

28.3.2022

Yksi VVY:n strategian tavoitteista on ”Toiminnan merkityksellisyys on tunnistettu yhteiskunnassa”. Tavoitetilassa hyvän vesihuollon kriteerit ovat käytössä, ala on omalla toiminnallaan ansainnut maineensa yhteiskunnan merkittävänä toimijana ja vesihuolto nähdään osana kriittistä infrastruktuuria. Tavoitetta tukee aktiivinen yhteydenpito poliittisiin päättäjiin ja sidosryhmiin. Lisäksi viestintäkampanjat ovat kasvattaneet alan tunnettuutta ja kiinnostavuutta. Tavoitteisiin kuuluu myös selkeä omistajaohjaus, joka mahdollistaa alan kehityksen. Tavoitteena on saavuttaa vuonna 2030 maailman toimivin vesihuolto, joka on Suomen kilpailutekijä. Webinaarissa keskusteltiin millä tavoin näitä tavoitteita kohti voidaan edetä.

Perjantaina 25.3. pidetyssä strategiawebinaarissa keskustelivat toimitusjohtaja Elina Antila, Porvoon vesi, Senior Advisor Jouni Heinonen, Rohjeta Advisors Oy ja maajohtaja Mikko Ojanen, Xylem Water Solutions Suomi Oy.  Keskustelua juonsi kehittämispäällikkö Saijariina Toivikko, VVY. Keskustelijat korostivat tarvetta pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen toimintaan tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Webinaarin tallenne on katsottavissa tämän linkin kautta YouTube-palvelusta: https://youtu.be/0y0PXbo-Ex8

Kaikkien kuuden strategiakeskustelun tallenteet löydät verkkokaupastamme.

Vesilaitosyhdistyksen (VVY) strategian visio vuoteen 2030 on Maailman toimivin vesihuolto. Vision saavuttamiseksi olemme tunnistaneet kuusi yleistä strategista tavoitetta. VVY järjestää 2021-2022  webinaari -sarjan, jossa alan parhaita asiantuntijoita kutsutaan keskusteleman asetetuista tavoitteista ja pohtimaan, miten voisimme konkreettisesti edetä ja ottaa askeleita kohti päämääriä.

Avainsanat:

Lisää aiheesta

koulutus & tapahtuma talousvesi

Varmista paikkasi Pohjoismaisessa juomavesikonferenssissa NORDIWA 2026

13.5.2026
Ilmoittautuminen konferenssiin on nyt avoinna. Tapahtuma järjestetään Tukholmassa 16.–18.9.2026.
lainsäädäntö

Vesilaitosyhdistyksen lausunto hallituksen esityksestä yhdyskuntarakentamislaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

12.5.2026
Vesilaitosyhdistys pitää lakiesitystä tärkeänä, mutta korostaa, että sen tulee tukea vesihuollon sujuvaa toteutusta, kustannustehokkuutta ja häiriöttömyyttä ilman lisääntyvää hallinnollista kuormaa. Erityisesti yhdistys nostaa esiin tarpeen vahvistaa hulevesien hallintaa ja yhteensovittaa eri toimijoiden työt paremmin, jotta vältetään turhat viiveet, kustannukset ja riskit kriittiselle infrastruktuurille.
verkosto ja pumppaamot

Ohjeen laatiminen vesihuoltoverkostojen vastaanottotarkastuksiin on käynnistynyt

11.5.2026
Vastaanottotarkastuksiin laaditaan ensimmäistä kertaa yhtenäinen ohje. Ohje valmistuu vuoden 2027 alussa ja kattaa sekä talousvesi- että viemäriverkostot.
vesihuolto laajasti

Vesihuollon päättäjäkysely 2026

11.5.2026
Aula Research Oy toteutti Suomen Vesilaitosyhdistyksen toimeksiannosta vesihuoltoa koskevan kyselyn vesihuoltolaitosten luottamushenkilöille, viranhaltijajohdolle ja vesihuoltolaitosten johtajille. Yleisesti ottaen vesihuollon tila todettiin hyväksi. Taloudellinen kestävyys arvioitiin heikoimmaksi osa-alueeksi muihin toiminnan osa-alueisiin verrattuna. Selvä enemmistö vastaajista oli valmis vesihuollon maksujen korotuksiin tai kertoi, että niitä on jo tehty.
varautuminen vesihuolto laajasti

2G-verkkojen sulkeminen: varauduthan ajoissa hallitun siirtymän varmistamiseksi vesihuoltoalalla

7.5.2026
2G-verkkojen sulkeminen lähestyy ja vaikuttaa merkittävästi myös vesihuoltoalan kriittisiin järjestelmiin. Traficomin johtava asiantuntija Aleksandra Partanen avaa blogissaan, mitä muutos tarkoittaa käytännössä ja miten siihen kannattaa varautua ajoissa – lue, miten varmistat hallitun siirtymän.
vesihuolto laajasti viestintä

Uutiskirjeemme ilmestyi 6.5.2026

6.5.2026
Uutiskirjeessä toimitusjohtajamme Riku Vahala kertoo Vesilaitosyhdistyksen sääntöuudistuksesta. Lisäksi kannustamme ilmoittautumaan Vesihuolto 2026 -päiville Lahteen, johon on jo tulossa lähes 1 000 osallistujaa. Esittelemme myös kehittämisrahaston tuoreet rahoituspäätökset, vuosikokouksen keskeiset päätökset ja kansainvälistä tunnustusta saaneen viestintätyömme. Mukana on myös tallenne kuntien päättäjille suunnatusta tietoiskuwebinaarista sekä katsaus ajankohtaiseen lausuntotyöhön.