Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Oulun Veden Jarmo Lahtinen palkittiin vedentuotannon ja jätevesien puhdistuksen aktiivisesta kehittämisestä

Vuoden 2023 Kemira-palkinto on myönnetty käyttöpäällikkö Jarmo Lahtiselle aktiivisesta talousveden tuotannon varmistamisesta ja jätevedenpuhdistuksen kehittämi-sestä Oulun Vedessä. Oulun Vedessä on otettu innovatiivisesti käyttöön uusia jäte-vedenkäsittelyprosesseja ensimmäisenä Suomessa ja kylmissä olosuhteissa.

10.5.2023

Tiedote

julkaisuvapaa 10.5.2023 klo 12

OULUN VEDEN JARMO LAHTINEN PALKITTIIN VEDENTUOTANNON JA JÄTEVESIEN PUHDISTUKSEN AKTIIVISESTA KEHITTÄMISESTÄ

Vuoden 2023 Kemira-palkinto on myönnetty käyttöpäällikkö Jarmo Lahtiselle aktiivisesta talousveden tuotannon varmistamisesta ja jätevedenpuhdistuksen kehittämisestä Oulun Vedessä. Oulun Vedessä on otettu innovatiivisesti käyttöön uusia jätevedenkäsittelyprosesseja ensimmäisenä Suomessa ja kylmissä olosuhteissa.

”Palkintoraati arvostaa Jarmo Lahtisen kehitysmyönteisyyttä uusien käsittelyprosessien käyttöönottamisessa. Taskilan puhdistamo oli ensimmäinen MBR‐tekniikkaa eli kalvobioreaktoria käyttävä iso jätevedenpuhdistamo Suomessa. Lisäksi Oulun Vedessä otettiin ensimmäisten joukossa Suomessa käyttöön puhdistetun jäteveden desinfiointi sekä Kemicond-menetelmä lietteen käsittelyyn. Oulun kantakaupungin vedentuotantoa varmistavan Hintan pintavesilaitoksen laajennushankkeen suunnittelu on parhaillaan käynnissä Jarmo Lahtisen johdolla. Lahtinen on ollut tiiviisti mukana myös edistämässä vedenhankinnan varmistamista Oulun pohjavesihankkeessa. Palkintoraati piti esimerkillisenä tiivistä tutkimusyhteistyötä Oulun yliopiston kanssa sekä halukkuutta jakaa tietoa kehittämishankkeista alan tilaisuuksissa.”, perustelee Kemira-palkinnon palkintoraadin jäsen Olli-Pekka Siltala Kemira Oyj:stä valintaa.

Jarmo Lahtinen on valmistunut Oulun yliopistosta prosessitekniikan diplomi-insinööriksi 1998. Hän on työskennellyt Oulun Veden palveluksessa vuodesta 2002 alkaen ensin käyttöinsinöörinä ja lokakuusta 2009 eteenpäin käyttöpäällikkönä vastaten Vedentuotanto ja jätevedenpuhdistus -yksikön toiminnoista.

Kemira-palkinnon on perustanut Kemira Oyj ja se luovutetaan vuosittain Vesilaitosyhdistyksen toimesta valtakunnallisten vesihuoltopäivien yhteydessä. Palkinto myönnetään merkittävästä veden puhdistuksen hyväksi tehdystä työstä ja sen toivotaan kehittävän vesihuoltolaitosten toimintaa.

Palkinnon luovuttavat Jarmo Lahtiselle Vesihuolto 2023 –päivillä 10.5.2023 palkintoraadin jäsenet SR Sales Manager & Country Manager Olli-Pekka Siltala Kemira Oyj:stä ja johtaja Kimmo Rintamäki Nivos Vesi ja Lämpö Oy:stä. Myönnettävän stipendin suuruus on 4 000 euroa.

Lisätietoja:

Alla kuvasarja Kemira-palkinnon luovutuksesta Vesihuolto 2023 -päivien avajaisissa.

Palkinnon luovuttivat Kimmo Rintamäki ja Olli-Pekka Siltala.

Jarmo Lahtinen esitti tilaisuudessa kiitossanat. Voit lukea ne tästä linkistä.

Jarmo Lahtinen keskellä, vasemmalla  Kimmo Rintamäki ja oikealla Olli-Pekka Siltala.

 

Kuvat Tero Takalo-Eskola, TeroteMedia.

Avainsanat:

Lisää aiheesta

Lausunto työryhmän mietinnöstä: Väliaikainen poikkeaminen vesivoimalaitoksen lupamääräyksistä sähköjärjestelmän tasapainottamiseksi

2.7.2026
Vesilaitosyhdistys on antanut lausunnon työryhmän mietinnöstä, jossa ehdotetaan vesilakiin uutta menettelyä vesivoimalaitosten lupamääräyksistä poikkeamiseen sähköjärjestelmän käyttövarmuuden turvaamiseksi poikkeuksellisissa häiriötilanteissa.

Lausunnossaan Vesilaitosyhdistys pitää sähköjärjestelmän käyttövarmuuden turvaamista tärkeänä, mutta korostaa, että menettelyn tulee olla aidosti viimesijainen eikä se saa vaarantaa vesihuollon toimintaedellytyksiä. Yhdistys nostaa esiin erityisesti vaikutukset raakaveden saatavuuteen ja laatuun, vedenkäsittelyprosesseihin sekä vesihuollon varautumiseen. Lisäksi lausunnossa painotetaan vesihuollon asiantuntemuksen huomioimista menettelyssä, toimivaa tiedonkulkua sekä vesihuollolle aiheutuvien kustannusten tunnistamista ja korvattavuutta.
vesihuolto laajasti

RYTV-tekijähaku: Vesihuollon sanasto ja nimikkeistö

30.6.2026
Rakennetun ympäristön tietomallintamisen vakioinnin (RYTV) hankeohjelma käynnistää uuden projektin. Tutustu projektiehdotukseen ja ilmoita kiinnostuksesi projektipäälliköksi tai projektitiimin jäseneksi viimeistään 21.8.2026 klo 16.00. Projektia on mukana rahoittamassa Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto.
vesihuolto laajasti

Ennakkotieto: Avustusta vesihuoltolaitosten yhdistämiseen ja yhteistyön tiivistämiseen haettavissa 15.9.–30.10.2026

29.6.2026
Maa- ja metsätalousministeriö osoittaa vuoden 2026 toisessa lisätalousarviossa määrärahaa hankkeisiin, joiden ensisijaisena tavoitteena on edistää vesihuoltolaitosten yhdistymistä ja tiivistä yhteistyötä. Tarkoituksena on tukea kansallisen vesihuoltouudistuksen mukaisesti vesihuollon rakennemuutosta.
vesihuolto laajasti

Elinvoimakeskuksen Asiaa vesihuollosta -ajankohtaiskirje, kesäkuu 2026

26.6.2026
Ajankohtaiskirjeessä pääaiheena on ennakkotieto syksyn avustushausta ja kuivuuskyselyn tuloksista, mutta näiden lisäksi tarjolla on tietoa loppukesän ja syksyn tapahtumista.
lainsäädäntö

Vesilaitosyhdistyksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kilpailulain muuttamisesta

26.6.2026
Vesilaitosyhdistys korostaa lausunnossaan, että kilpailulain uudistuksissa on turvattava vesihuollon toimintavarmuus, kustannustehokkuus ja julkisen palvelun erityispiirteet.

Ukrainassa tarvitaan kiireellisesti tarvikkeita ja kalustoa vesihuollon järjestämiseksi

22.6.2026
Suomesta materiaalista apua Ukrainalle voi helpoiten antaa sisäministeriön koordinoimana.