Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Kesä kukkeimmillaan

Kesäkauden blogikirjoituksen kirjoittajana VVY:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Kaija.

15.6.2020

Alkukesän vahva vihreys tekee minuun aina uudestaan vaikutuksen, elämä voittaa! Viime kesän jälkeen onkin ollut kaikenlaista. Ensin talvi oli kaksijakoinen: täällä etelässä marraskuu kesti vain noin 4 kuukautta, mutta pohjoisempana oli lunta miltei ennätysmääriä. Jonkinlaista tasapainotusta toivoisi luonnolta tähän jatkossa, mutta taitaa toiveeni olla turha, ainakin keskimäärin, koska ilmastonmuutos ennusteiden mukaan vetää meitä enemmän viime talven kuin perinteisten talvien suuntaan.

Niin, ilmastonmuutos. Moni asia, joka vielä vuoden alussa oli kovasti pinnalla, painui kuukausiksi taka-alalle, kun pandemia valtasi tilan itselleen. Poikkeuksellinen ajanjakso, josta vesihuolto alana selvisi hienosti vahvaa sopeutumiskykyä osoittaen. Nyt pikkuhiljaa palaudumme kohti normaalimpaa. Onko uusi normaalimme sama kuin vanha normaalimme? Monessa kohtaa varmastikin kyllä ja hyvästä syystä, mutta samalla toivoisin, että jotain uutta ja parempaa kaivamme esiin kevään kokemuksista. Kaikesta löytyy aina jotain hyvääkin.

Digitalisaatio otti kevään aikana hyppäyksen, se on selvä. Monelle meistä ovat tulleet etenkin etäkokousten työkalut ja käytännöt tutuiksi – turhankin tutuiksi, kuulen ehkä jonkun sanovan enkä ole kokonaan eri mieltä. Työyhteisö on kuin onkin kiva juttu. Etäkokouksissa nähdään, mutta jossain kohtaa havahduin miettimään, että miksi tunnen itseni etäkokouspäivän jälkeen rasittuneemmaksi kuin läsnäkokouspäivän jälkeen. Joo, ergonomia ei kotitoimistossani ole ihan kohdillaan ja taukojen pitäminenkin on vähän mitä on. Mutta ehkä siinä ei ole ihan kaikki. Etäkokouksissa jää helposti kokouksiin kuuluva jutusteluvaihe vähälle. Ilmeillä ja kehon kielellä kommunikointi jää ehkä kokonaan pois. Olen muuttanut tapojani sen verran, että pyrin menemään etäkokoukseen vähän etuajassa ja juttelemaan niitä näitä sen tai niiden kanssa, jotka myös jo ovat paikalla. Olen kokenut, että minulla tuo toimii ja tuo työhön rentoutta. Suomalainenkin voi siis kaivata maailmalla ihmettelemäämme small talk’ia, aika hurjaa.

Niin hyvin olemme omaksuneet etäkokousten tekniikan ja käytännöt, että VVY:n vuosikokouskin meni hienosti, puheenvuorojakin käytettiin ja päätökset tehtiin. Joku totesikin, että hyvin meni mutta kivaa ei ollut, koska kollegoiden kanssa jutustelut ennen ja jälkeen jäi pois. Itselleni kokemus oli kevään mitassa melkoinen: meitä oli VVY:n toimiston koulutustilassa kuusi (6!) henkeä. Siis kuusi ihmistä samassa tilassa, toki turvavälejä kunnioittaen. Enpä ole tuollaisessa ihmispaljoudessa muutamaan kuukauteen ollutkaan! Kiitän tässä kaikkia vuosikokouksessa saamastani luottamuksesta.

Kesä on hienoa aikaa! Normaaleja kesätapahtumia jää pois eli olisiko tämä se kesä, jolloin – vihdoin – tekisimme niitä juttuja, joita onkin pitänyt tehdä. Siis ei kiireellä eikä velvollisuudentunnosta vaan siksi, että harvinainen talvi ja poikkeuksellinen kevät kaipaavat seurakseen vähän toisenlaisen kesän. Muutos on mahdollisuus!

Hyvää kesää kaikille!

Jyrki

 

Jyrki Kaija VVY:n hallituksen puheenjohtaja.

Avainsanat:

Lisää aiheesta

Lausunto työryhmän mietinnöstä: Väliaikainen poikkeaminen vesivoimalaitoksen lupamääräyksistä sähköjärjestelmän tasapainottamiseksi

2.7.2026
Vesilaitosyhdistys on antanut lausunnon työryhmän mietinnöstä, jossa ehdotetaan vesilakiin uutta menettelyä vesivoimalaitosten lupamääräyksistä poikkeamiseen sähköjärjestelmän käyttövarmuuden turvaamiseksi poikkeuksellisissa häiriötilanteissa.

Lausunnossaan Vesilaitosyhdistys pitää sähköjärjestelmän käyttövarmuuden turvaamista tärkeänä, mutta korostaa, että menettelyn tulee olla aidosti viimesijainen eikä se saa vaarantaa vesihuollon toimintaedellytyksiä. Yhdistys nostaa esiin erityisesti vaikutukset raakaveden saatavuuteen ja laatuun, vedenkäsittelyprosesseihin sekä vesihuollon varautumiseen. Lisäksi lausunnossa painotetaan vesihuollon asiantuntemuksen huomioimista menettelyssä, toimivaa tiedonkulkua sekä vesihuollolle aiheutuvien kustannusten tunnistamista ja korvattavuutta.
vesihuolto laajasti

RYTV-tekijähaku: Vesihuollon sanasto ja nimikkeistö

30.6.2026
Rakennetun ympäristön tietomallintamisen vakioinnin (RYTV) hankeohjelma käynnistää uuden projektin. Tutustu projektiehdotukseen ja ilmoita kiinnostuksesi projektipäälliköksi tai projektitiimin jäseneksi viimeistään 21.8.2026 klo 16.00. Projektia on mukana rahoittamassa Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto.
vesihuolto laajasti

Ennakkotieto: Avustusta vesihuoltolaitosten yhdistämiseen ja yhteistyön tiivistämiseen haettavissa 15.9.–30.10.2026

29.6.2026
Maa- ja metsätalousministeriö osoittaa vuoden 2026 toisessa lisätalousarviossa määrärahaa hankkeisiin, joiden ensisijaisena tavoitteena on edistää vesihuoltolaitosten yhdistymistä ja tiivistä yhteistyötä. Tarkoituksena on tukea kansallisen vesihuoltouudistuksen mukaisesti vesihuollon rakennemuutosta.
vesihuolto laajasti

Elinvoimakeskuksen Asiaa vesihuollosta -ajankohtaiskirje, kesäkuu 2026

26.6.2026
Ajankohtaiskirjeessä pääaiheena on ennakkotieto syksyn avustushausta ja kuivuuskyselyn tuloksista, mutta näiden lisäksi tarjolla on tietoa loppukesän ja syksyn tapahtumista.
lainsäädäntö

Vesilaitosyhdistyksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kilpailulain muuttamisesta

26.6.2026
Vesilaitosyhdistys korostaa lausunnossaan, että kilpailulain uudistuksissa on turvattava vesihuollon toimintavarmuus, kustannustehokkuus ja julkisen palvelun erityispiirteet.

Ukrainassa tarvitaan kiireellisesti tarvikkeita ja kalustoa vesihuollon järjestämiseksi

22.6.2026
Suomesta materiaalista apua Ukrainalle voi helpoiten antaa sisäministeriön koordinoimana.