Käy äänestämässä YT19 uutuustuotetta
2.5.2019
Kilpailutuotteisiin voi tutustua ja mieleistään äänestää klikkaamalla tästä. Äänestys on avoinna 2.-14.5.2019.
Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyssä tuote-esittelyihin voi tutustua C-hallissa, Uutuustuotekilpailun alueella koko näyttelyn ajan. Kilpailualue on merkitty näyttelyn hallikarttoihin.
Tuotteet löytyvät näytteilleasettajien omilta osastoilta, kilpailualueella on listoja, joissa kerrotaan osastojen numerot.
Näyttelyn yhteydessä mieleistään tuotetta voi äänestää keskiviikkona 15.5.2019, klo 9-19 välisenä aikana Uutuustuotekilpailun alueella.
Kilpailussa jaetaan kaksi palkintoa:
- YT19 uutuustuote, jonka valitsee tuomaristo.
- Yleisön suosikkituote, joka valitaan äänestyksen perusteella.
Voittajat julkistetaan torstaina 16.5.2019 klo 11.10 B-hallin Tietoiskuladossa.
Lisää aiheesta
Lausunto Suomen ennallistamissuunnitelmaluonnoksesta
vesiekosysteemien tilan parantamista tärkeinä tavoitteina. Hyvässä tilassa olevat pinta- ja pohjavedet ovat myös turvallisen talousveden tuotannon perusta.
Suunnitelman vaikutukset määräytyvät pitkälti sen perusteella, miten tavoitteet käytännössä toteutetaan, miten kustannukset kohdentuvat, kuinka eri maankäyttötarpeet sovitetaan yhteen
sekä miten heikentämättömyysvelvoitetta sovelletaan kansallisesti. Ennallistamistoimien suunnittelussa ja toteutuksessa tulee turvata yhdyskuntien vedenhankinta, vesihuollon toimintavarmuus ja huoltovarmuus.