Avustus vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen ja alueellisen yhteistyön kehittämiseen
22.10.2025
Lue tiedote ja toimintaohjeet ELY-keskuksen nettisivuilta tästä linkistä. Sieltä löydät koko tiedotteen, lisätietoja ja ladattavia lomakkeita sekä ladattavia ohjeita.
Avustusta myönnetään hankkeille, joiden tavoitteena on edistää vesihuollon rakennemuutosta, esimerkiksi vesihuoltolaitosten yhdistymisiin tähtäävillä toimilla. Avustusta voidaan myöntää myös toimintavarmuutta parantaville yhteistyöhankkeille, jotka osaltaan kehittävät vesihuollon alueellista yhteistyötä.
Katso tarkemmat tiedot avustuksesta ja sen hakemisesta hakumenettelyohjeesta ja hakemuksen täyttöohjeesta.
Avustusta haetaan Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Valtion aluehallinnon uudistuksen myötä ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Avustusten myöntämisestä päättää Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Organisaatiomuutos ei edellytä asiakkaalta toimenpiteitä.
Toimi näin
Hae rahoitusta avustushakemuslomakkeella. Liitä hakemukseen tarkempi hankesuunnitelma, jonka pituus on enintään kymmenen sivua. Liitä mukaan myös muut tarvittavat liitteet, kuten pakotevakuutus, yhteishankkeen sopimus ja tarvittaessa asiakirja nimenkirjoitusoikeudesta.
Täytä, allekirjoita, tallenna ja lähetä hakulomake ELY-keskuksen yleisen sähköisen asiointilomakkeen liitteenä. Valitse virastoksi Etelä-Savon ELY-keskus ja kirjoita asiaksi ”Vesihuollon rakennemuutoksen edistäminen ja alueellisen yhteistyön kehittäminen”. Hakemuksen voit lähettää Etelä-Savon ELY-keskukselle myös sähköpostilla tai postitse.
Katso tarkemmat tiedot avustuksesta ja sen hakemisesta hakumenettelyohjeesta ja hakemuksen täyttöohjeesta.
Hakuaika päättyy 1.12.2025. Hakemukset on jätettävä viimeistään haun päättymispäivänä kirjallisesti klo 16.15 mennessä Etelä-Savon ELY-keskukseen. Määrärahojen riittävyydestä riippuen hakua voidaan jatkaa jatkuvana hakuna, kun hakuaika on päättynyt.