Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Vesihuoltolaitokset ovat varautuneet turvaamaan riittävän henkilöstön epidemiatilanteessa

Vesihuolto, eli puhtaan talousveden toimitus ja jätevesien poisjohtaminen ja asianmukainen käsittely, on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen palvelu, jonka on toimittava aina. Koronaviruksen aiheuttama epidemia voi vaikuttaa vesihuoltolaitosten toimintaan ennen kaikkea henkilöstön riittävyyden ja materiaalien ja palveluiden saatavuuden kautta.

17.3.2020

Vesihuoltopalveluiden jatkuvuuden varmistamiseksi vesihuoltolaitokset varautuvat turvaamaan henkilöstön riittävyyttä ainakin tärkeimpien toimintojen ylläpitämiseksi. Vesihuollon toiminnan kannalta kriittisten materiaalien ja palveluiden saatavuus on myös tärkeää.

Vesilaitosyhdistys on tehnyt koosteen erilaisista toimenpiteistä vesihuoltolaitosten henkilöstön riittävyyden ja kriittisten materiaalien ja palveluiden saannin varmistamiseksi "Vesihuoltolaitosten riittävän henkilöstön turvaaminen epidemiatilanteessa",

Toimenpiteiden soveltamisessa pitää ottaa huomioon niiden soveltuvuus laitoksen toimintaan ja viranomaisten antamat suositukset ja määräykset. Vesilaitosyhdistyksen varsinaiselle jäsenille on kirjautumisen vaativassa extranetissä lisäaineistoa vesihuoltolaitoksen henkilöstön riittävyyden varmistamisesta epidemiatilanteessa. Ohje kertakirjautumiseen: https://www.vvy.fi/ajankohtaista/uutiset/ohje-vvy-n-jasensivujen-kertakirjautumiseen-1/

Vesihuollon turvaamisen tehtävät, ml. vesihuoltolaitokset, vesikemikaalituotanto ja -logistiikka ovat 17.3.2020 määriteltyjä yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiä aloja, joiden toiminnan kannalta välttämättömän henkilöstön lapsille tulisi varmistaa nykyisessäkin tilanteessa kouluissa järjestettävä esiopetus ja 1-3 luokkien lähiopetus.  https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/yhteiskunnan-toiminnan-kannalta-kriittisten-alojen-henkilosto

Koronavirus ja vesihuolto

Tämän hetkisen tiedon mukaan koronaviruksen leviämistä talousveden välityksellä ei pidetä todennäköisenä. Raakavesien kontaminoituminen viruksilla on epätodennäköistä, mutta jos vesilaitoksen raakaveteen päätyisi koronaviruksia, vedenkäsittely, erityisesti desinfiointi kloorilla, UV-valolla ja/tai otsonilla, tuhoaa ne tehokkaasti.

Työterveyslaitoksen (TTL) arvion mukaan koronaviruksesta ei aiheudu erityistä riskiä jätevedenpuhdistamoilla työskenteleville. Etenkin taudin loppuvaiheessa virusta erittyy todennäköisesti myös ulosteeseen, mutta jätevedessä se laimenee suureen tilavuuteen.  Asianmukaisesta suojautumisesta ja hygieniasta pitää kuitenkin huolehtia. Näin voidaan tartunta ehkäistä, vaikka virusta sattuisi olemaan jätevesissä tai -lietteissä. Lisätietoja TTL:n uutisesta ja suojautumistoimenpiteistä löytyy VVY:n uutisesta https://www.vvy.fi/ajankohtaista/uutiset/uudesta-koronaviruksesta-covid-19-ei-ole-todettu-aiheutuvan-erityista-riskia-jatevesityontekijoille/ 

Maailman terveysjärjestö WHO:n yhteenveto koronaviruksesta talousveden ja jätevesien näkökulmasta löytyy täältä https://www.who.int/publications-detail/water-sanitation-hygiene-and-waste-management-for-covid-19

Lisätietoa koronaviruksesta muualla 

Tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta valtioneuvoston sivuilla. (Linkki ei enää toimi).

Ajankohtaisia tietoja koronaviruksesta sekä toimintaohjeita löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Työterveyslaitoksen toimintaohje työpaikoille: https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/ohje-yrityksille 

Pääkuva: Photo by National Cancer Institute on Unsplash

 

Kuva:Photo by Fusion Medical Animation on Unsplash

 

Olemme koonneet koronavirustilanteeseen liittyvät tiedotteet yhdelle sivulle, pääset  'koronavirus ja vesihuolto' sivulle tästä linkistä: https://www.vvy.fi/ajankohtaista/koronavirus/

 

Avainsanat:

Lisää aiheesta

vesihuolto laajasti viestintä

Uutiskirjeemme ilmestyi 3.12.

3.12.2025
Uutiskirjeessä kerromme, että eduskunta hyväksyi marraskuussa vesihuoltolain muutokset maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön mukaisesti. Esittelemme myös WHO:n julkaisun, joka sisältää Ukrainan kokemusten pohjalta laaditut tarkistuslistat varautumiseen. Haastattelussa ovat Heinolan kaupunkiympäristöjohtaja Keijo Houhala sekä toimitusjohtajamme Riku Vahala. Mukana lisäksi ammattiryhmätapahtumien ajankohdat vuodelle 2026. Vesihuoltolaitoksen viestintä on olennainen osa hyvää asiakasvuorovaikutusta. Kannustammekin laitoksia viestimään asiakkaille vesimittarien jäätymisvaarasta sekä siitä, ettei kinkun paistorasvaa saa kaataa viemäriin.
julkaisut varautuminen vesihuolto laajasti

WHO julkaisi Ukrainan oppien pohjalta vesihuollolle tarkistuslistat varautumiseen

2.12.2025
Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeistus on laadittu Ukrainan sodan oppien pohjalta ja ottaa huomioon sotilaallisen voimankäytön tilanteessa tarvittavat toimenpiteet. Ohje perustuu yleisiin häiriötilannetoiminnan periaatteisiin, joten se soveltuu myös muihin häiriötilanteisiin. Materiaalia voi kuitenkin olla tarpeen mukauttaa paikalliseen toimintaympäristöön ja vesihuoltojärjestelmään soveltuvaksi.
verkosto ja pumppaamot viestintä

Kinkkurasvan paikka ei ole viemärissä

2.12.2025
Joulun lähestyessä vesihuoltolaitos voi viestinnässään muistuttaa, että ruokien paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin eikä wc-pönttöön. Jähmettyessään rasva voi tukkia putkistot ja aiheuttaa laajoja ja kalliita vahinkoja. Katso miten Haminan Vesi, Porin Vesi, Kuopion Vesi ja Oulun Vesi viestivät aiheesta viestivät aiheesta viime joulun aikaan.

Vuoden 2026 ammattiryhmätapahtumat

1.12.2025
Laita kalenteriisi ensi vuoden ammattiryhmätapahtumien ajankohdat. Tarkemmat tiedot kustakin tapahtumasta päivitetään tapahtumakalenteriin lähempänä varsinaista ajankohtaa. Kerro myös ideasi ja toiveesi tulevien tapahtumien sisältöihin liittyen.
vesihuolto laajasti

Seudullisuus turvaa vesihuoltopalvelut

28.11.2025
Heinolan kaupungin vesihuoltopalvelut ulkoistettiin tämän vuoden alussa Lahti Aqualle. Mallissa yhdistyvät henkilöstön monikäyttöisyys, liikkuvuus, päivystyksen turvaaminen sekä monialainen osaaminen.
viestintä jäsenten uutisia

Asiakasta hyödyttävä viesti: kerro vesimittarien jäätymisvaarasta ajoissa

26.11.2025
Kannustamme jäsenlaitoksia muistuttamaan asiakkaita vesimittarien jäätymisvaarasta – ennakoiva viestintä on tärkeä osa hyvää asiakasvuorovaikutusta. Talven pakkaset voivat aiheuttaa vesimittareiden jäätymistä ja pahimmillaan johtaa kalliisiin vesivahinkoihin. Oikea-aikainen muistutus auttaa asiakkaita toimimaan ajoissa ja ehkäisemään vahinkoja. Samalla vesihuoltolaitos osoittaa huolehtivansa asiakkaiden arjen sujuvuudesta ja vahvistaa positiivista palvelukokemusta.