Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Pirjo Rantanen palkittiin jätevesien puhdistuksen edistämiseksi ja nitrifikaation ymmärtämiseksi tehdystä työstä

Vuoden 2022 Kemira-palkinto on myönnetty Pirjo Rantaselle vuoden 2020 lopussa hyväksytystä ansiokkaasta väitöskirjasta, jossa tarkasteltiin typen muuntumista vesi-johtoverkoston vedessä sekä jätevedenpuhdistuksessa. Tätä ennen Pirjo on ollut vuosikymmeniä keskeisessä roolissa jätevesien typenpoiston tutkimuksessa, kanto-aineprosessien asiantuntijana sekä alhaisen lämpötilojen prosessien ymmärtäjänä.

11.5.2022

”Palkintoraati arvostaa Pirjo Rantasen väitöskirjatyötä. Sen tulosten perusteella voidaan teh-dä toimenpiteitä talousveden laadun parantamiseksi ja typenpoiston tehostamiseksi jäteve-denpuhdistamoilla. Lisäksi Pirjolla on ollut kansallisesti pitkään keskeinen rooli jätevesien puhdistuksen tutkimuksessa ja edistämisessä. Näitä tutkimuksia on hyödynnetty myös Pie-tarin Lounaisen jätevedenpuhdistamon suunnittelussa. Pirjo on julkaissut tutkimustuloksia ahkerasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti ja myös kouluttanut yhden sukupolven vesi-huoltoinsinöörejä Aalto-yliopistossa ennen väitöskirjaprojektiaan. Palkintoraati piti esimerkilli-senä Pirjon vesihuollolle omistautuvaa ja innostunutta asennetta.”, perustelee Kemira-palkinnon palkintoraadin jäsen Olli-Pekka Siltala Kemira Oyj:stä valintaa. 

Pirjo Rantanen on valmistunut Aalto-yliopistosta (ent. Teknillinen korkeakoulu) kemianteknii-kan diplomi-insinööriksi 1990, tekniikan lisensiaatiksi 2011 ja väitteli tekniikan tohtoriksi jou-lukuussa 2020. Hän on työskennellyt Vesi- ja ympäristöhallituksessa, Suomen ympäristö-keskuksessa, Aalto-yliopistossa ja on nykyisin HSY:n palveluksessa.

Kemira-palkinnon on perustanut Kemira Oyj ja se luovutetaan vuosittain Vesilaitosyhdistyk-sen toimesta valtakunnallisten vesihuoltopäivien yhteydessä. Palkinto myönnetään merkittä-västä veden puhdistuksen hyväksi tehdystä työstä ja sen toivotaan kehittävän vesihuoltolai-tosten toimintaa.

Palkinnon luovuttavat Pirjo Rantaselle Vesihuolto 2022 –päivillä 11.5.2022 palkintoraadin jä-senet SR Sales Manager & Country Manager Olli-Pekka Siltala Kemira Oyj:stä ja Professor of Practice Anna Mikola Aalto-yliopistosta. Myönnettävän stipendin suuruus on 4 000 euroa.

Lisätietoja:     
•    verkostoinsinööri Pirjo Rantanen, HSY, puh. 050 478 7821, pirjo.rantanen@hsy.fi 
•    toimitusjohtaja Osmo Seppälä, Vesilaitosyhdistys, puh. 09 8689 0122, 
osmo.seppala@vvy.fi, www.vvy.fi,  twitter @suomenvesi 
•    SR Sales Manager & Country Manager Olli-Pekka Siltala, Kemira Oyj, puh. 040 822 5344, olli-pekka.siltala@kemira.com, www.kemira.com

 

Pirjo Rantaselle myönnettiin vuoden 2022 Kemira-palkinto.

Palkintojen jakotilaisuudessa (vasemmalta) Anna Mikola, Pirjo Rantanen ja Olli-Pekka Siltala.

Kemira-palkinnon saaja Pirjo Rantasen kiitospuheenvuoro.

 

Kuvat: Christoffer Björklund | Björklund Digital Media Ab Oy
 

Lisää aiheesta

vesihuolto laajasti viestintä

2G-verkkojen sulkeminen - varauduthan ajoissa

13.3.2026
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on koonnut sidosryhmilleen ajankohtaista tietoa 2G-verkkojen sulkemisesta ja sen vaikutuksista. Asiantuntijat ovat tiivistäneet, mitä muutos käytännössä tarkoittaa – ja miksi siihen kannattaa varautua ajoissa. Lue , mitä jokaisen organisaation on hyvä tietää tulevista vaiheista.
viestintä

Maailman vesipäivä 2026 keskittyy veden rooliin sukupuolten tasa-arvossa

12.3.2026
Kansainvälistä Maailman vesipäivää vietetään 22. maaliskuuta teemalla ”Water and gender” (vesi ja sukupuoli). Vaikka Suomessa veden saatavuus ja sukupuolten tasa-arvo ovat huomattavasti paremmalla tasolla kuin monissa maissa, voimme silti edistää kampanjan sanomaa.
vesihuolto laajasti viestintä

Uutiskirjeemme ilmestyi 11.3.

11.3.2026
Tutustu uusimmassa uutiskirjeessämme turvallisemman tapahtuman periaatteisiin. Esittelemme myös yhdistyksen ansiomerkit, joilla voidaan huomioida alan pitkäjänteistä työtä tekeviä henkilöitä. Varsinaisille jäsenille suunnatun Omaisuudenhallintaverkoston vuoden teemana ovat lakisääteisen omaisuudenhallintasuunnitelman osa-alueet. Yhdistyksen Viestintäverkosto tarjoaa puolestaan tukea, sparrausta ja toimivia käytäntöjä vesihuoltolaitosten viestintään. Uutiskirjeessä on mukana myös kaksi tuoretta lausuntoa: lausunto ehdotuksesta uudeksi valmiuslaiksi ja lausunto maanalaisen verkkoinfrastruktuurin sijaintiedoista.
jäsenyys, yhdistystoiminta

Suomen Vesilaitosyhdistys ry:n vuosikokous 2026

11.3.2026
Suomen Vesilaitosyhdistys ry:n vuosikokous 2026 järjestetään torstaina 23.4. klo 13. Kokouspaikkana Scandic Grand Central Helsinki, Vilhonkatu 13, 00100 Helsinki.
lainsäädäntö

Vesilaitosyhdistyksen lausunto maanalaisen verkkoinfrastruktuurin sijaintiedoista

10.3.2026
Vesilaitosyhdistys on antanut lausunnon valmisteilla olevasta verkkoinfrastruktuurin sijaintitietoja koskevasta lakiesityksestä. Vesilaitosyhdistys katsoo, että hallituksen esitystä olisi tullut valmistella tiiviimmässä vuoropuhelussa sidosryhmien kanssa. Yhdistyksen mukaan esitystä tulisi jatkovalmistelussa arvioida uudelleen erityisesti hajautetun, ns. Ruotsin mallin pohjalta, joka turvaa vesihuollon kriittisen infrastruktuurin riskiperusteisesti ja tukee kaivuvahinkojen ehkäisyä. Lausunnossa korostetaan, että vesihuolto on kriittistä infrastruktuuria ja sen tietojen on pysyttävä hajautetusti, ei keskitettynä. Vesilaitosyhdistys pitää esitettyä mallia kustannuksiltaan raskaana ja hyödyiltään rajallisena, ja esittää useita muutoksia, jotka vahvistavat turvallisuutta ja oikeudenmukaista kustannusten jakoa.
jäsenyys, yhdistystoiminta vesihuolto laajasti

Tule mukaan vesihuoltolaitosten omaisuudenhallintaverkostoon

10.3.2026
Vesilaitosyhdistyksen omaisuudenhallintaverkosto tarjoaa vesihuoltolaitoksille paikan jakaa kokemuksia, kysyä neuvoja ja kehittää omaisuudenhallinnan käytäntöjä yhdessä. Nyt on erinomainen hetki liittyä mukaan, sillä verkostolla on läsnätapaaminen 7.5. Hämeenlinnassa. Vuoden aikana syvennytään erityisesti lakisääteisen omaisuudenhallintasuunnitelman eri osa-alueisiin.